perjantai 3. helmikuuta 2012

Chypre

Ranskalaisen parfyymiluokituksen D-pääluokka koostuu chypre-tuoksuista. Ranskankielentaitoisille palautettakoon mieliin, että tuoksuluokituksen löytää muun muassa täältä. Alkuperäinen Chypre-tuoksu on peräisin vuodelta 1917 ja sen on suunnitellut Francois Coty. Cotyn tuoksuihin en ole törmännyt maailmallakaan ja epäilen, että kyseinen yritys keskittyy nykyään tuottamaan tuoksuja eri merkeille. Coty Prestige valmistaa esimerkiksi Davidoffin, Calvin Kleinin ja Sarah Jessica Parkerin nimiä kantavat tuoksut - ihan vain muutamia mainitakseni. Monissa Tax Free -myymälöissä Coty Prestigen valmistamat tuoksut ovat omassa pömpelissään - ammattikielellä sanottuna gondolassa.



Palaamme kuitenkin takaisin Chypre-tuoksuihin. Ranskalaisen tuoksuluokituslähteeni mukaan Chypre-tuoksuihin kuuluvat olennaisina ainesosina muun muassa sammal, labdanum, patsuli ja bergamotti. Muiden tuoksuaineiden toivon olevan suhteellisen tuttuja lukijoilleni. Valotan tässä hieman labdanumia. Tämä kyseinen ainesosa on on Cistus ladanifer -pensaasta saatava pihka. Labdanum on tärkeässä osassa myös ambré-luokan parfyymeissä. Sen tuoksu onkin pihkainen, nahkainen, myskinen. Lisätietoa labdanumista voi lukea esimerkiksi Wikipediasta. http://en.wikipedia.org/wiki/Labdanum
Itse liitän chypre-tuoksuihin tärkeänä komponenttina bergamotin. Eräs kollegaltani kuulema Chypre-tuoksun runko on muotoa seetripuu-patsuli-bergamotti. Suunnitelmissani oli tänään käydä verestämässä tuoksumuistoja liittyen Chanelin ja Guerlainin Chypre-tuoksuihin, mutta jäätävä pakkanen ja lumisade sotkivat suunnitelmiani. Senpä takia kirjoitan teille nyt itse sekoittamastani chypre-tuoksusta, jonka tein pohjautuen tuohon chypre-kolminaisuteen.
Chypre-tuoksut ovat teräviä, raikkaita, puisia, pihkaisia... Tätä chypre-elementtiä en osaa pukea aivan eksplisiittisesti sanoiksi. Kuitenkin se on yleensä selkeän tunnistettava. Useimmista nykykuluttajista chypre-tuoksut tuoksuvat jotenkin vanhanaikaiselta. Miesten chypre-tuoksuista mieleen tulevat esimerkiksi Diorin Eau Sauvage ja Chanelin Pour Monsieur. Palatakseni Amor Sacroon... Kehittelin viime syksynä chypre-reseptiä, jonka nimenä oli Amor Sacro. Tarkoituksenani oli luoda tuoksu, joka toisi mielikuvia hartaudesta ja pyhyydestä. Tuoksun puisen rungon muodostavat seetripuu ja pienemmässä määrin patsuli. Tuoksuun tuo lisäväriään voimakas Iiriksen tuoksu, sekä ripaus vaniljaa. Harrastaa tunnelmaa tuoksuun hain valitsemalla tuoksuaineiksi kukkia, joiden tuoksu liitetään kirkollisiin juhlapyhiin. Itselleni ainakin iirikset ja narsissit tuovat mieleen pääsiäisen ja hyasintti joulun. Kukkaista pehmeyttä tuoksuun tuovat klassiset jasmiini, ruusu ja magnolia. Mitä ilmeisimmin tuoksuohjaajani suosikkituoksuihin kuuluu Mitsouko, sillä hänen mielestään aitoon chypre-tuoksuun kuuluu olennaisena osana persikka. Sen verran uskallan hänen mielipiteestään poiketa, että totean persikan kuuluvan ennenkaikkea chypre fruité -tuoksuihin. Ilmeisesti Mitsouko olikin ensimmäinen persikkainen chypre-tuoksu. Lorautin pyhään rakkauteen vielä varmuuden vuoksi kunnon annoksen bergamottia ja valitsin vielä mukaan tipan freesiaa ja appelsiinia tasapainottamaan persikan makeutta.
Amor Sacro on selkeän chypre, mutta esimerkiksi legendaarisesta Mitsoukosta sen erottaa ylenpalttinen kukkaisuus. Amor Sacron seetripuinen pohja ja verratain vähäinen patsulipitoisuus tekeekin siitä melko pehmeän chypre-tuoksun. Hyasintti sopii erinomaisesti chypre-tuoksuun. Sen kireä alkaloidisuus on omiaan korostamaan tämän luokan tuoksuille tunnusomaista sharffiutta. Sharffi on muuten ihanan vanhanaikainen sana, jonka opin aikoinaan Anita Välkiltä säestäessäni erästä koelaulua. Tällainen vanhahtava sanasto onkin omiaan hieman vanhahtavien tuoksujen kanssa.
D2-luokassa riittää käsiteltävää ja toivottavasti jo huomenna pääsen tuoksuttelemaan hiukan kaupallisempia klassikoita. Tämän illan kuitenkin rauhoitun Pyhän rakkauden äärellä ja toivotan teille lukijoilleni tuoksuvaa perjantai-iltaa.


2 kommenttia:

  1. Kiitos taas tästä oppitunnista! ;) Tämä chypre ei olekaan ollenkaan niin simppeli juttu kuin tuo soliflore. Tätä joutuu (tai ainakin minä joudun) pureskelemaan selkeästi vähän pidempään.

    Amor Sacro kuulostaa mielenkiintoiselta. Ainesosien lukumäärä alkoi tuntua runsaalta kun luki tekstiä eteenpäin mutta se johtunee siitä, että yleisesti ottaen näen lukemani kuvina ja tässä tekstissä kuvissa lorauteltiin kaikenlaisia nesteitä runsaalla kädellä. Ja niinhän et todellakaan kirjoittanut mutta meikäläisen mieli näki sen niin. ;) Tuoksujen valmistaminen on varmasti todella mielenkiintoista. Minulle se olisi varmaankin liian matemaattista.

    Jotenkin tuntuu hämmentävältä ajatella, että tuoksujen luomisen takana on niin paljon tietynlaista kaavamaisuutta ja tiukkuutta ja matemaattista jämäkkyyttä. Minulle tuoksut ovat kuitenkin aina jonkin sortin elämyksiä ja niihin liittyy paljon tunteita ja tuntemuksia ja mielikuvia joita on toisinaan vaikea pukea sanoiksi. Se on vähän kuin satumaailma ja siitä on kyllä kaavat ym. hyvin kaukana. :-)

    Äärimmäisen mielenkiintoista mielestäni pohtia tuoksujen maailmaa! Ihanaa kun tähän aiheeseen keskittyviä blogeja on alkanut ilmestymään pikkuhiljaa enemmän ja enemmän myös suomenkielellä. En ole aikaisemmin juurikaan ollut kiinnostunut ottamaan selvää tuoksujen tekemisestä ja mitä kaikkea siellä valmiin tuoksun takana onkaan. Tämän blogin myötä luulen kuitenkin, että kiinnostukseni on herännyt ja tulee todennäköisesti kasvamaan.

    VastaaPoista
  2. Hei Mohn!

    Kiitos kommentistasi! Olen kyllä kanssasi ehdottomasti samaa mieltä siitä, että tuoksuja pitää haistella ja myös luoda sydämellä. Olen valinnut blogiini järjestelmällisemmän lähestymistavan siksi, että jopa suomenkielisissä blogeissa on paljon suurella sydämellä tehtyjä tuoksupostauksia. Näin ollen valitsin suurelle yleisölle hieman vieraamman lähestymistavan. Mielestäni tunnepitoinen ja analyyttinen lähestymistapa eivät ole toisensa poissulkevia, vaan toisiaan täydentäviä. Esimerkiksi chypre-tuoksut tuovat minullekin paljon erilaisia tuntemuksia ja mielikuvia ja sen tähden aionkin availla niitä useamman postauksen verran.
    Amor Sacron käsitteleminen johtui osittain puhtaasta laiskuudesta. Valitettavasti tuoksuhyllyssäni on pääasiassa miehille suunnattuja tuoksuja ja Guerlain-muistojen herättelemiseksi olisi pitänyt uskaltautua arktiseen kaaokseen. Amor Sacro on herättänyt ihmisissä mm. seuraavanlaisia mielikuvia: pehmeä, puuterinen, vanhanaikainen, kirkollinen, valkea ja kirkas... Ilmeisesti onnistuin sitten tekemään chypreksi luokiteltavan tuoksun. :)
    En usko, että tuoksujen valmistaminen olisi Sinulle liian matemaattista. Jokainen kuitenkin valitsee itse oman lähestymiskulmansa.

    VastaaPoista