torstai 29. maaliskuuta 2012

Ja seuraava aihe on...

Hyvät lukijani,

Pyydän anteeksi tätä hiljaisuutta. Kolmen viikon työputki on vaatinut veronsa, enkä ole saanut blogattua mitään hetkeen. Olen kyllä yrittänyt olla aktiivinen uudella tuoksufoorumilla. Anyway... jatkan tuoksuluokkien käsittelyä tässä piakkoin ja haluaisinkin teiltä mielipiteitä siitä, mikä on seuraavan postauksen aihe. Eli isoista yläluokista meillä on avaamatta neljä kappaletta: Sitruksiset, Puiset, Fougeret, ja Ambret.

Eli mikä näistä on seuraavan postauksen aihe?

torstai 1. maaliskuuta 2012

B4 - Fleuri aldéhydé

Hyvät lukijani,

Parfyymit ja työt ovat pitäneet minut taas viime viikot kiireisenä. Palaan nyt kuitenkin blogini alkuperäiseen ideaan ja jatkan ranskalaisen parfyymiluokituksen käsittelyä. Tämän päivän aiheena on kukkaisen aldehydiset tuoksut. Tuoksuluokituslähteeni mukaan tämä luokka on hyvin tärkeä nykypäivän parfyymiteollisuudessa. Itse asiassa aldehydisten tuoksujen historia ulottuu melko pitkälle. Synteettiset raaka-aineet eivät ole mikään uusi keksintö parfyymiteollisuudessa, vaan niitä on käytetty jo 1800-luvun lopulta lähtien. Muun muassa ikoninen Guerlainin Jicky perustui jo alunalkaen osittain synteettisiin raaka-aineisiin.
Aldehydit ovat yleisnimi isolle joukoille pitkäketjuisia hiilivety-yhdisteitä. Aldehydeille on tunnusomaista -CHO -ryhmä eli karbonyyliryhmä. Karbonyyliryhmän happi on kiinnittynyt hiiliatomiin kaksoissidoksella. Aldehydeissä tämä ryhmä on terminaalinen eli se on toisin sanoen hiiliketjun toisessa päässä. Aldehydeja valmistetaan alkoholeja hapettamalla. Pitemmälle hapettaessa syntyy karboksyylihappoja. Yksinkertaisin aldehydi on metanolipohjainen formaldehydi, jonka kemiallinen kaava on kaikessa yksinkertaisuudessaan HCOH. Parfyymiteollisuudessa käytetyt aldehydit ovat monesti muotoa R-COH, missä R merkitsee hiiliketjua. Yksinkertaisia suoraketjuisia aldehydejä kutsutaan yleensä nimillä C7, C8, jne, missä numero C:n perässä merkitsee hiiliatomien määrää. Aldehydeillä saadaan aikaan  hyvin erilaisia nuotteja tuoksuihin. Esimerkiksi C7 on voimakkaan vihreän sitruksinen tuoksu, C8 vuorostaan appelsiininen ja C9 ruusuinen. Fragrantican mukaan Chanel viitosen aldehydisyys on peräisin mm. C10, C11 ja C12 -aldehydeistä. Nämä aldehydit antavat tuoksulle sitruksisia ja puhtaan saippuaisia vivahteita.


Toinen aldehydiryhmä ovat aromaattiset aldehydit. Nimensä mukaisesti niissä on mukana aromaattinen hiilirengas. Näistä hyviä esimerkkejä on kanelinen cinnamaldehydi ja kemialliselta rakenteeltaan vielä monimuotoisempi vanilliini. Käsitykseni mukaan varsinaisesti aldehydisistä tuoksuista puhuttaessa viitataan ennenkaikkea tuoksuihin, joissa on käytetty perusrakenteeltaan yksinkertaisia aldehydeja, eli suoraketjuisia aldehydeja.
Ranskalaisen tuoksuluokituksen mukaan B4 -tuoksuissa on tärkeimpänä elementtinä täyteläinen kukkaisuus. Näiden kukkaisten nuottien alla voi olla kevyen puisia, puuterisia ja jopa hiukan eläimellisiä sävyjä. Näiden tuoksujen korkeat nuotit ovat aldehydisiä ja myös sitruksisia.



Aldehydisten tuoksujen suoranainen ikoni on Chanel 5. Tuoksun kukkaisuus on häivytetty aldehydeillä "kukkaismatoksi", josta on vaikeaa havaita yksittäisiä komponentteja.  Ernest Beaux loi Coco Chanelin toivomuksesta tämän legendaarisen "Marilynin yöpaidan". Chanel toivoi saavansa modernin ja uudenlaisen tuoksun ja Beaux päätyi käyttämään aldehydeja. Loppu onkin historiaa ja Chanel 5 on raivannut tietä muille aldehydisille tuoksuille, joista upea esimerkki on YSL:n Rive Gauche.
Toivoisinkin nyt, hyvät lukijat, teidän kertovan kokemuksianne ja mielipiteitänne aldehydisistä tuoksuista. Itsellänikin on koekappale B4-luokan tuoksua kypsymässä kaapissani ja kahden viikon päästä Helena-arvonnan voittaja Hellin pääsee sitä ensimmäisenä tuoksuttelemaan.

Lähteitä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Aldehyde#Naturally_occurring_aldehydes
http://www.fragrantica.com/notes/Aldehydes-165.html
http://www.thegoodscentscompany.com/data/rw1014291.html