Raaka-aineet Vol. 2 - Lettua pöytään

Hyvät lukijani,

jatkan tässä verbaali-inkontinenssiani ja kirjoitan saman tien lisää aiheesta "lettu". Otetaan siis neljä nykypäivän hajuvesiteollisuuden tärkeää molekyyliä. Nämä neljähän löytyivät myös "Aarteesta". Jonkin lähteen mukaan jopa 60 % Aarteen tuoksuraaka-aineista on näitä. Kyseessä ovat siis Galaxolidi, Iso E Super, Hedioni ja Metyyli-iononi. Täysin irrelevanttia ei myöskään ole, missä suhteessa näitä käytetään. Kaikki eivät pidä iononia tarpeellisena ja näiden kolmen ensimmäisen suhteen olen törmännyt esimerkiksi 2:2:1-suhteisiin.

Letusta käytetään välillä nimitystä parfymöörin korjauslakka. Olen itse testannut lettua useampaankin tuoksuun ja sillä on todella huomattava tuoksua leikkaava tai jopa "supistava" vaikutus. Tuoksu, jonka varsinaiseen tuoksukonsentraattiin on lisätty 10 % lettua, tuoksuu vaimeammalta. On kuin tuoksun varsinainen karaktääri olisi peitetty modernin myskiharson alle.

Ei ole niinkään yllättävää, että suuri osa normikuluttajista pitää "letutettuja" tuoksuja miellyttävämpinä kuin "letuttamattomia". Tuntuu, että nykyisillä mainstream-markkinoilla letun käyttö on suorastaan lähtenyt käsistä. Tämä kehä on jotenkin itseään ruokkiva. Parfymöörejä ei missään tapauksessa voi syyttää tästä ilmiöstä. Tuoksuista tehdään aina useita versioita, joita sitten käytetään kuluttajatestiryhmillä. Chandler Burria mukaillen voi olla, että parfymööri tekee tuoksusta viisi upeaa variaatiota ja yhden tylsän. Sitten Connecticutilaiset kotirouvat valitsevat sen Plääh-vaihtoehdon. No, raha ei haise ja välillä tuntuu, että über-letutetut tuoksutkaan eivät oikein haise miltään.

Eikä siinä vielä kaikki. Miksi kehitellä hienoja, nerokkaita, inspiroivia ja upeita tuoksuja, jos lettua itsessään voi pullottaa ja myydä kuluttajille. Otetaan esimerkiksi eräs suosittu massakulutusbrändi ja kutsutaan sitä hienotunteisesti nimellä "Pomo", niin kenellekään ei tule paha mieli. Pomon uutta tuoksua ei sentään tehdä letulla. Siinähän on aivan liikaa aineita. Otetaan siis galaxolidia ja Iso E Superia ja tehdään niistä "hajuvesi". Lisäämällä tähän pohjaan muutaman vapaavalintaisen molekyylin saamme myös kätevästi sport/extreme/nuit/jour/wadever -flankkerin aikaiseksi. Laitetaan vielä mukaan syklaamialdehydiä, niin pullossa on ensi kesän merkin Y kesätuoksu.

Raaka-aineet Vol. 1

Hyvät lukijani,

kauan on taas kestänyt blogihiljaisuutta ja nyt päätin sen sitten rikkoa. Olen tuoksutellut jopa aikaisempaa suuremmalla intesiteetillä ja viimeisen vuoden aikana tuoksuttelu onkin noussut ihan uudelle tasolle. Olen viime aikoina kouluttanut itseäni hajuvesiteollisuuden raaka-aineita nuuskimalla. Koulutuspaletissamme on niin luonnonraaka-aineita, tuoksunuotteja kuin sitten molekyylejäkin. Tuoksuteollisuudessa puhutaan yleensä akordeista, kun tarkoitetaan synteettisesti koostettua tuoksua, joka sisältää useita molekyylejä. Nuotti-termiä viljellään enemmän kuluttajapuolella. Käytän itse nuotteja ja akordeja iloisesti sekaisin, joten yrittäkää kestää.

 

Palkitsevimpia raaka-aineista ovat useimmiten luonnolliset raaka-aineet. Mikään ei vedä vertoja aitojen eteeristen öljyjen tai absoluiden rikkaudelle ja täyteläisyydelle. Aito tuberosa-nuotti on aivan vertaansa vailla ja todella kaukana synteettisistä vastineistaan. Samoin eri jasmiinilajikkeet huumaavat täyteläisyydellään. Tosiasia kuitenkin on, että parfyymiteollisuudessa on jo yli sata vuotta käytetty pääasiassa synteettisiä raaka-aineita. Syitä tähän on monia ja nämä syyt ovat itse asiassa arkituntuman vastaisia. Kaukana ovat ajat, kun ruusupellot lainehtivat Grassen kukkuloilta Cannesiin asti. Nykyaikana parfyymiteollisuuden raaka-aineet tuotetaan hyvin erikoistuneissa kemianteollisuuden prosesseissa. Monia raaka-aineita valmistetaan suurempien prosessien sivutuotteena. Suuruudella viittaan tässä nyt ennenkaikkea tuotannon tonnimääriin.

Otetaanpa pieni esimerkki. Eräällä tunnetulla tuoksumerkillä X on tuoksu, josta käytämme salanimeä "Aarre", niin kukaan ei varmasti osaa yhdistää, mistä on kysymys. Tuoksun kuvauksessa kerrotaan, kuinka tuoksussa on keisarillista santelipuuta, ruusua, orvokkia ja persikkaa. Otetaanpa tähän väliin sitten pieni uutisraportti. En osaa sanoa, onko orvokin kukkaosaa koskaan käytetty parfyymiteollisuuden raaka-aineena. Orvokin lehdistä saadaan kyllä (muistaakseni) absoluta, joka tuoksuu sangen vihreälle. Sen sijaan orvokinkukan tuoksu tehdään yhdellä molekyylillä. Olen törmännyt useampiin nimityksiin, yksi INCI-listoissa vilahteleva on metyyli-iononi-gamma. Joku viisaampi voisi ehkä kommentoida tähän, onko eri alfa- ja gamma-iononilla merkitsevää eroa. Beta-iononi tuoksui muistaakseni kuivatulle aprikoosille. Joka tapauksessa kyseisessä "Aarteessa" ei millään muotoa ole aitoa orvokkia. Samoin on santelipuun laita. Aidon intialaisen santelipuuöljyn hinta on räjähtänyt puun uhanalaisuuden vuoksi. Santelille onkin "Aarteessa" hyvä korvike Iso E Super, jota olen käsittellyt aikaisemmassa postauksessani. Iso E Super maksaa muutamia kymmeniä euroja kilolta, jos sitäkään. Aarrearkusta löytyy myös galaxolidia, joka tunnetaan usein valkean myskin nimellä. Samoin tuoksun jasmiinisen huipun tekee hedioni, joka sinänsä on myös luonnossa esiintyvä tuoksuaine. Tuoksun persikkaisuus tulee C14-aldehydista.

Toivottavasti en nyt riko kenenkään pilvilinnoja, kun sanon, että tuoksuissa maksamme ihan muusta kuin raaka-aineista. Totta kai, tuoksuissa käytetään myös luonnollisia raaka-aineita. Siitä huolimatta luonnollisuus on itse asiassa aivan naurettava kriteeri tuoksun laadulle. Varsinkin, kun luonnollisuuteen liitetään aivan sopimattomia mielikuvia. Luonnontuoksut eivät ole vähemmän allergisoivia, ekologisempia tai turvallisempia kuin synteettiset. Päin vastoin, monet luonnonraaka-aineet täytyy käsitellä ja puhdistaa rankasti ennen varsinaista käyttöä. Esimerkiksi aito tammisammal on hyvä esimerkki luonnonraaka-aineesta, jonka ympärillä IFRAn silmukka kiristyy koko ajan. (IFRA = kansainvälinen organisaatio, joka säätelee parfyymiraaka-aineiden turvallisuutta). Luonnonraaka-aineissa saattaa olla satoja molekyylejä, joista jokainen on potentiaalinen allergeeni. Synteettisissä aineissa on tietysti omat murheenkryyninsä, mutta ihan rehellisesti sanoen: olkaa hyvät ja avautukaa ensin sinne pesuaineteollisuuteen. Hajuvesiteollisuus on kuitenkin pikkutekijä esimerkiksi makrosyklisten myskien suhteen verrattuna päivittäistavaroihin ja puhdistusaineisiin.

Aarteesta puheen ollen vielä. Tässä tulikin jo mainittua eräs modernin hajuvesiteollisuuden julkisista salaisuuksista. En nyt paljasta salaisuuden oikeaa nimeä, joten käytämme siitä nimeä "lettu". Lettu voisikin olla seuraavan postauksen aihe.

A4 Hespéride fleuri chypre

Hyvät lukijani,

aloitan tämänpäiväisen postauksen availemalla hiukan tätä otsikon ranskankielistä sanahirviötä. Monet varmasti tunnistavat otsikosta ainakin kaksi avainsanaa: "fleuri" viittaa itsestäänselvästi kukkaisuuteen ja "chypre" on aikaisemmista postauksista tuttu tuoksuluokka. Hespéride-sana taas viittaa sitruksiin. Ranskalaisen parfyymiluokituksen A-yläluokka koostuu sitrustuoksuista. Näitä sitrustuoksuja kutsutaan monesti myös melko väljällä termillä "Eau de Cologne". Oodökolonki itsessään voi viitata moneen asiaan. Alkuperäinen "Kölninvesi" lanseerattiin Kölnissä jo 1700-luvun alussa. Sateenraikkaan ja kukkaisen tuoksun tehtävänä oli ennenkaikkea virkistää ihoa ja mieltä. Alkuperäiseksi mainittua Kölninvettä on saatavana vieläkin monesta paikasta. Sitä en osaa sanoa, kuinka paljon tämä "alkuperäinen" resepti on vuosien saatossa muuttunut.

Nykyään Eau de Colognella viitataan usein tuoksun vahvuuteen. EdC on tuoksuainepitoisuudeltaan hajuvesistä kaikista miedoin. Useimmiten EdC:n vahvuus on 2-4 % tai 2 - 6%. Moderneista EdC-vahvuisista tuoksuista käytetään myös usein nimitystä "Eau Fraîche". Näiden kahden eroja on joskus kuvailtu niin, että edellisen tuoksu katoaa iholta nopeasti, kun taas jälkimmäinen tuoksuu pitempään. Sitrustuoksujen verrattaen lyhyen kestävyyden takia jotkut luokittelijat eivät pidä "Hespéride"-tuoksuja edes oman tuoksuluokan arvoisina.

Sitrustuoksuissa huipputuoksut ovat aina voimakkaasti korostuneet. Suurin osa sitrustuoksuaineista on molekyylipainoltaan kevyitä ja ne ampaisevat ilmaan hyvin nopeasti. Vanhanaikaisissa sitrustuoksuissa pohjan osuus onkin hyvin pieni. Näitä tuoksuja on välillä kirjallisuudessa nimiteltykin ilmanraikastimiksi, sillä suurin osa tuoksusta haihtuu ilmaan jo ensimmäisten tuntien kuluessa. Aloitan kuitenkin käsittelemään A-luokkaa neljännestä alaluokasta lähtien.

Ranskalaisen parfyymiluokituksen kuvauksen mukaan nämä A4-luokan tuoksut edustavat uuden sukupolven Eau de Cologne -tuoksuja. Aikaisemmassa postauksessa kehotin teitä kaivamaan Diorin Eau Sauvaget hyllystä esille. Yksi leimallinen tekijä näille uuden sukupolven raikkaille cologneille onkin metyyli-dihydrojasmonaatti eli kauppanimeltään hedioni. Hedioni on molekyylin nimenä varmasti monille tuoksuharrastajille tuttu. Hedioni on metyylidihydrojasmonaatti-nimensä mukaisesti luonnollinen osa jasmiinin tuoksua ja nykyään sitä valmistetaan synteettisesti. Puhtaana tuoksuaineena hedioni on mielestäni raikas, mutta toisaalta suurina määrinä suorastaan brutaali. Hedionia kuvataan monesti englanninkielisellä termillä "crispy" - suomeksi sen voisi kääntää vaikka "rapsakka". Samalla tavoin A4-luokan tuoksuja kuvaakin kuiva, kirpeä rapsakkuus.

Diorin Eau Sauvage on hyvä esimerkki A4-tuoksusta. Sitrukset ja hedioni suorastaan hyppäävät tuoksusta nenään. Hedionin lisäksi mukana on myös muita tärkeitä jasmiini-komponentteja. Oma nenäni erottaa joukosta ainakin voimakkaan linaloolin ja heikosti myös indolin. Eau Sauvagen vastalanseeratussa parfyymiversiossa indolinen jasmiini on vielä paljon tunnistettavampi. Linalooli on tärkeä komponentti myös laventelin ja monien yrttien, kuten basilikan ja korianterin tuoksussa. Indoli tuoksuu taas isompina määrinä melko *köh* fekaaliselta eli suomeksi kakkaiselta

Toissijaisena näissä A4-luokan tuoksuissa on mukana selkeä kukkaisuus. Hedioni ja indoli viittaavat voimakkaasti valkeisiin kukkiin. Jasmiini ja esimerkiksi kielo sopivatkin hyvin sitrus-chypre-harmonioihin. Kielo on aina tietynlainen fantasianuotti ja tekijänsä näkemys. Aito kielo on myrkyllistä ja kaikki hajuvesiteollisuudessa käytetty kielo onkin jollain tavoin keinotekoista. Toisaalta meidän tulee muistaa, että kaikki hajuvesissä käytetyt materiaalit ovat kuitenkin jollain tavoin käsiteltyjä. Jopa "aidot luonnonaineet" on kuitenkin saatettu käytettävään muotoon pitkillä ja usein hankalilla prosesseilla. Näin tekijöiden kädenjälki kuitenkin joka tapauksessa tuoksuu myös luonnonraaka-aineissa.

Kolmassijaisena A4-tuoksuissa tuntuu pohjanuottina "chypre". Olen aikaisemmissa postauksissani käsitellyt hieman chypreä ja käsitteenä se oli minulle ainakin hitaammin aukeava. Olen lapsesta asti rakastanut chypre-tuoksuja, mutta vieläkään en osaa täysin kattavasti kuvata chypren olemusta. Tätä tuoksunuottia ja luokkaa karakterisoivat sammal, seetripuu, patsuli ja rapsakat sitrukset - usein juuri bergamotti. Puunuoteista juuri kuivaa ja mineraalista seetriä pidetään tärkeimpänä. Eau Sauvagen lisäksi A4-luokan edustajista mieleeni tulee Lancômen klassinen Ô de Lancôme. Tämä 1960-luvulta peräisin oleva tuoksu on raikkaan colognemainen ja siinä on selkeän rapsakka, kuiva chypre-fasetti. Myös Diorin Diorella voisi sopia kaikessa raikkaassa fenkolisuudessaan tähän luokkaan. Heinäkuussa lanseerattu PP Perfumes Eau de Cologne on myös yrttisyydessään mitä suurimmassa määrin A4-tyyppiä.

Hespéridé fleuri chypre -tuoksut ovat monella tapaa unisex-tuoksuja. Totta kai Eau Sauvage on brändätty miehille ja Diorella naisille, mutta kokemukseni mukaan juuri tässä luokassa tehdään paljon rajojenylityksiä. Varsinkin monet naiset käyttävät sitruksista Eau Sauvagea. Olen monesti sanonut olevani tuoksumielessä vanha nainen kolmikymppisen miehen ruumiissa, joten itse olen nauttinut vuorostani Diorellasta päälläni. Haluankin yllyttää teitä kaikkia rohkeasti kokeilemaan virkistäviä A4-luokan tuoksuja. Totta kai haluaisin kuulla omia näkemyksiänne tämän luokan edustajista.

Ja seuraava aihe on...

Hyvät lukijani,

yritän nyt taas työ- ja tuoksukiireiltäni ryhdistäytyä ja palata blogini pariin. Seuraavan postaukseni lupaan kirjoittaa huomenna. Aiheena tulee olemaan yläryhmä A eli sitrustuoksut ja siitä vielä suosikkialaryhmäni A4 eli Hésperidé fleuri chypre. Huomenna mutustelemme ja tuoksuttelemme siis sitruksisen kukkaisia chypre-tuoksuja. Omistautuneimmat lukijat voivat kaivaa jos Eau Savagen kaapista valmiiksi. Myös PP Perfumes -tuoksuista viime kesän uutuus Eau de Cologne kuuluu tähän luokkaan.

Loppukesän uudet PPP-tuoksut

Hyvät lukijani,

tähän väliin pitää laitta yksi mainospalakin. Lanseerasimme kaksi uutta PP Perfumes -tuoksua 31.7. eli helenanpäivänä, yhteistyössä Kosmetiikka Helmen kanssa. Tuoksut on jo aikaisemmin esitelty blogissani ja nyt on aika esitellä vielä tuoksujen graafinen ilme. Helenan typografia on tehty yhteistyössä Linda Lönnqvistin kanssa. Muusta designista vastaa PP Perfumes -designtiimi Cedricin johdolla.

Tässä siis viileän helsinkiläinen Helena

Provencelaishenkinen Eau de Cologne

F1 - Ambré Doux

Hyvät lukijani,

Palaan kiireisen kesän jälkeen jälleen blogini pariin. Lanseerasimme Helenanpäivänä kaksi uutta PP Perfumes -tuoksua, joista kirjoitin jo aikaisemmin. Helena Eau de Toiletteen ja PP Perfumes Eau de Cologneen voi tutustua mm. Kosmetiikka Helmessä Helsingin Munkkiniemessä ja ensi viikolla myös Kauneuskeskus Mona Lisassa Turussa. Nyt kuitenkin jatkan blogini alkuperäisellä aiheella.

Olen vältellyt tätä kyseistä tuoksuryhmää pitkään ja vieläkin se on minulle hankala. Ambré-tuoksut, toiselta nimeltään itämaiset tuoksut ovat yksi tunnistettavin tuoksuryhmä. Monia tähän pääluokkaan kuuluvia tuoksuja pidetään jollakin tapaa vanhanaikaisina ja ainakin klassikko-orientaalit ovat melko raskaita. 2000-luku on tuonut ambré-tuoksuihin aivan uudenlaisen särmän, jota voisi kutsua vesiambraksi. Aloitan F-pääluokan käsittelyn kuitenkin numero ykkösestä, eli pehmeistä orientaaleista.

Ambra itsessään on alunperin tarkoittanut eläinperäistä parfyymiraaka-ainetta, jota nykyparfyymiteollisuudessa käytetään enää häviävän vähän. Tämä auringossa kypsynyt valaan yskös toi vanhoihin parfyymeihin uskomatonta kestävyyttä ja sitä pidetään edelleenkin yhtenä parhaista fiksatiiveista. Englannin sana amber viittaa taas meripihkaan. Tämä on omiaan sekoittamaan tavallisen kuluttajan päätä. Varsinaisesta meripihkasta ei ole kysymys, vaan ambra ja ambré on yleensä yleisnimitys erilaisista pihkoista, hartseista ja balsameista sekä vaniljasta sekoitetulle paksun lämpimälle pohjanuotille.

Ambré-tuoksuja kutsutaan myös itämaisiksi eli orientaaleiksi. Tämä nimitys sopii erinomaisesti osaan ambré-tuoksuista, mutta taas osassa itämaiseksi nimittäminen ampuu hieman ohi. Erinomainen esimerkki klassisesta orientaalista on Guerlainin Shalimar, jonka paksun vaniljainen suitsukkeisuus ei jätä epäilystä tuoksun itämaisuudesta. Sen sijaan YSL:n 2000-luvun alun lanseeraus Cinema ei oikein tipahda itämaisten tuoksujen luokkaan, vaikka paksu ambré-nuotti on selkeän tunnistettava.

Mistä ambré-tuoksu sitten saa pohjansa? Vanilja kuuluu hyvin usein olennaisena osana näihin tuoksuihin. Vanilja tasapainottaa ja sitoo muita pohja-aineita pyöristäen terävimmät kulmat. Pihkaisia komponentteja edustavat mm. benzoiini, styrax ja labdanum. Aromaattisen puinen patsuli on myös mukana useissa ambré-tuoksuissa.

F1-ryhmä käsittääkin juuri pehmeänmakeat ambré-tuoksut. Näihin tuoksuihin vanilja kuuluu aivan erityisen tärkeänä osana. Monet parfyymeissa käytetyistä pihkoista ovat itsessään melko pistäviä ja katkeria, joten nämä ainesosat suorastaan imevät vaniljaa itseensä. Hyvän käsityksen pistävästä pihkaisuudesta saa esimerkiksi haistamalla frankinsensi-tuoksuöljyä, jota on saatavilla useimmista luontaistuotekaupoista. Vaniljaiset ambré-tuoksut vaativat usein pitkän maseraation. Kuuleman mukaan esimerkiksi Guerlainin täyteläisemmät tuoksut saavat levätä puolisen vuotta ennen markkinoille tuomista. Itse olen todistanut ambré-tuoksun kehittymistä hyvin konkreettisesti. Kypsyttelin kaapissa Amor Profano -tuoksun prototyyppiä melkein puoli vuotta ennen kuin se tasoittui paikoilleen. Monet kemialliset reaktiot tapahtuvat hitaasti etyylialkoholissa, joten täyteläinen parfyymi vaatii kypsymistä, kuten vuosikertaviini.

Nyt haluaisin taas, hyvät lukijani, teidän mukaan keskusteluun. Mikä on teidän suosikkiambré-tuoksunne? F1-luokan tuoksuissa on kyse selkeän itämaisista, vaniljaisista, täyteläisistä tuoksuista. Kitkeriä, ylisitruksisisia, vetisiä tai kovin moderneja ambré-tuoksuja emme siis kelpuuta keskusteluun vielä.

Kolme Sisarta ja yksi Cologne

Hyvät lukijani,

Olen taas viime aikoina viettänyt työkiireiden takia hiljaiseloa blogissani. Yritän nyt taas hiukan ryhdistäytyä tälläkin saralla ja aloitan kertomalla teille PP Perfumes -tuoksumerkkimme tulevista lanseerauksista. Hannele saa seuraa neljästä uudesta tuoksusta: kolmesta eau de toilettesta ja yhdestä unisex-colognesta.

Kolmesta Eau de Toilette -sisaresta ensimmäinen Aurora EdT, jonka olen aiemmin esitellyt blogissani nimellä Amor Sacro. Aurora on täyteläinen chypre-vivahteella maustettu kukkaistuoksu, jossa hyasintti, narsissi ja iiris virittävät kirkollisten juhlapyhien tunnelmaa.

Toinen siskoksista on Helena EdT. Helena puhdas ja raikas tuoksu keväisestä Helsingistä. Tuoksu aukeaa earl grey teen, juhannusruusun ja siiderin sävyillä. Sydäntuoksu on valkean kukkainen (lehmus, gardenia, magnolia) ja aldehydinen. Pohjanuoteissa tuoksuvat merelliset ja vanhan Marseille-saippuan sävyt.

Kolmas sisaruksista - kuopus - on äänekäs, rääväsuinen ja kapinallinen Lisette Eau de Toilette. Lisette on luksuspissis, joka pitää kyynärpäitä pöydällä ja puhuu ruoka suussa. Lisette käy nurkan takana tupakalla. Lisette ajaa ratikalla pummilla ja maksattaa sakot isällään. Lisettessä tuoksuvat Pêche Melba -jäätelöannos, vadelma, lakritsi, patsuli ja vetiver. "Tu es mechante! Tu es libre! Tu es Lisette!"

PP Perfumes Eau de Cologne on raikas sekoitus sitruksia, kieloa, tonkapapua, kanelia ja yrttejä. Cologne sopii sekä miehille, että naisille. Se tuo raikkaan provencelaisen tuulahduksen kuumiin kesäpäiviin.