tiistai 21. helmikuuta 2012

Terveisiä Grassesta Osa 2 - Vanhaa kolinaa

Hyvät lukijani,

Nyt on aika taas kertoilla hieman Grassen kuulumisia tässä työn lomassa. Kuten edellisessä postauksessani kirjoitin, löytyy Grassesta vielä aitoa parfyymiteollisuutta. Vanhanaikaista tyyliä löytyy kaupungin perinteikkäimmältä talolta Galimardilta. Parfumerie Galimard perustettiin alun perin vuonna 1747. Ilmeisesti talon toiminta ei ole kuitenkaan jatkunut näihin päiviin täysin keskeytyksettä. Nykyinen moderni Galimard kuitenkin nojaa vanhaan perinteeseen ja osittain myös vanhoihin tekniikoihin ja resepteihin.

Suomessa Galimard on lähes täysin tuntematon. Yksi hyvä syy tähän voi olla se, että talolla ei juurikaan ole ollut maahantuojia Suomessa ennen viime vuotta. Toisekseen Galimard on todella mitä suurimmassa määrin niche-talo: sen tuoksuja ei löydä kuin harvoista ja valituista liikkeistä. Suurimmaksi osaksi Galimard tuntuukin tekevän myyntinsä verkko- ja postimyynnillä. Mistään halpatuottajasta ei kuitenkaan ole kyse, vaikka tuoksut ovatkin edullisia. Kalliin brändinrakennuksen puuttuminen ja hyvin vähäinen markkinointi kääntyvät tuotteiden hinnoissa suoraan kuluttajan eduksi. Ikävä tosiasia on, että valtavirtamerkkejä ostaessaan kuluttaja maksaa ennenkaikkea markkinoinnista ja pitkästä jakeluketjusta.

Galimardilta löytyy suuri määrä omia tuoksuja ja brändin ongelmana onkin ollut hieman sen hajanaisuus. Tuoksuvalikoimasta löytyy aivan huikeita aarteita ja sitten toisaalta hyvin keskinkertaisia esityksiä ja kaikkea siltä väliltä. Grassessa tuntuu tällä hetkellä olevan pienimuotoinen uudenaikaistamisaalto meneillään ja tämä sama aalto on myös pyyhkäisemässä Galimardin yli. Vuoden 2012 uutuustuoksu Songeries on moderni ja hyvin kaupallinen tuoksu. Eniten se tuo mieleen vanhan Miss Dior Cherien (ennen tuoksun pilaamista), mutta nousee omapäräisyydellään esikuvansa yläpuolelle. Galimardin markkinointipäällikön Madame Roux'n mukaan Songeries onkin ollut jymymenestys.



Galimardin vastaus Eau de Cologne -buumille on melko omaperäinen ja kekseliäs. Galimardin perusvalikoimaan on pitkän aikaa kuulunut laaja valikoima hyvin huokeita kolinoita, jotka on lähestulkoon rakennettu yhden tuoksuaineen ympärille. Oma suosikkini näistä kolinoista on ihanan viileä laventeli, jota tilasin viime vuonna litran pönikän reilulla kolmellakymmenellä eurolla. Tämän vuoden uutuus Cologne Absolue -sarja onkin sitten aivan jotain muuta. Nämä colognet on tehty EdP:tä vastaavalla konsentraatiolla. Kölninvesimäisyyttä niissä on selkeys, yksinkertaisuus ja puhdaspiirteisyys. Vanha tuttumme Iso E super buustaa voimakkaasti yllellistä Bois des Indes -tuoksua.

Galimardin todellinen innovaatio ei kuitenkaan koske kaupallisia tuoksuja, vaan heidän nerokkain keksintönsä onkin aivan muualla. Tämän Grassen helmen takia Galimardia voisikin kutsua todelliseksi De Luxe -turistikohteeksi. Kyseessä on aivan tajunnanräjäyttävä kokemus, josta jokainen voi päästä osalliseksi. Kerron tästä lisää seuraavassa osassa...

7 kommenttia:

  1. Superkiehtovaa ja kauhea cliffhanger!

    Kunhan ehdin muilta kiireiltäni, käyn nuuhkimassa sen Iso E Superin ja muutkin molekyylit. Minulla on teoria, että joku kohtuuyleinen ainesosa (jota en vielä osaa identifioida) pilaa minulta monta tuoksua, joita muut ylistävät. Haistan sen hirveän tunkkaisena ja tympeänä hajuna.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kun vinkkasit kyseisen merkin! Taitaa samplesetti lähteä tilaukseen, heti kun opintotuet kilahtavat tilille. Siihen kuuluu näemmä myös tuo Songeries sekä miesten tuoksuja, joita lähden innolla kokeilemaan.

    Ihanaa, kun tuoksut on nimetty ranskaksi! Rakastan ranskan kieltä, ja no maatakin ihan yleisesti ottaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elisa,

      Ranskan kielen osaaminen on todella iso valtti Grassessa vierailtaessa. Ranskalaiset puhuvat englantia, mutta ranskaa puhumalla saa jään murrettua paljon tehokkaammin. 90-luvun alussa meidän yläasteemme ranskanryhmässä oli 22 tyttöä ja kolme poikaa. Lukiossa olin sitten ranskanryhmän ainoa poika. Yliopistossa en sitten edes jaksanut jonottaa ylitäysille kielikursseille... Parfyymi- ja kosmetiikka-alalla ranskanopiskeluun käytetyt vuodet eivät ole menneet hukkaan.
      Kannattaa muuten kerätä hiukan isompi porukka ja tehdä samalla kertaa vähän isompi tilaus. Toimitusmaksu Suomeen on aika suolainen (18e) ja pelkälle näytepaketille tulee silloin aika paljon hintaa. Jos uskaltaa hieman investoida, niin kannattaa kokeilla jotain huokeista kolinoista. Lämminverisille voin lämpimästi suositella laventelia, makeanhimoisille vaniljaa tai patsulia, virkistystä kaipaaville vaikkapa sitruunaa tai greippiä. Ja Galimardin ruusukolina on tooooodella ruusuinen. :)

      Poista
    2. Oi voi, mais je ne parle pas bien français... Olen kyllä monta vuotta lukenut ranskaa, ja vielä yliopistossakin mutta silti jotenkin pelottaa puhua ko. kieltä. Ymmärrän aika hyvin mitä mulle sanotaan, mutta vastaaminen onkin sitten eri juttu. Riian matkalla eräs sveitsiläinen meinas pakottaa mut puhumaan ranskaa, mutta sitten puhuin sen mielestä liian pariisilaisella korostuksella niin eipä sitten halunnutkaan puhua enää. Snobeja myös siis nuo sveitsiläiset.

      Katsoin kanssa, että kylläpä on postikuluja! Mutta toisaalta ihastuin myös hajuvesiin, ja uskoisin että muutama kaveri voisi lähteä kimppatilaukseen. Aivan mielettömän halpoja nuo, varsinkin jos ovat puoliksikaan niin hyviä kuin niiden kuvaus. :)

      Tällä hetkellä olen toisaalta Lancôme Trésor In Loven ystävä, mutta myös Dieselin Loverdose houkuttaa jollain hullulla tavalla. Kaipaan siis ehkä jotain makeaa, mutta en karsasta kukkaistuoksuja. Elie Saab oli minulle liian mitäänsanomaton ja puhtoinen, tahdon jotain jossa on särmää!

      Poista
  3. Tuosta pariisilaisesta aksentista minäkin olen saanut kuulla. Tosin kävin varmaan kuusi kertaa Pariisissa ennen muuhun Ranskaan tutustumista. Muutenkin aksentit tarttuvat minuun sangen nopeasti.

    Galimardin tuoksut ovat omanlaisiaan. Niissä on usein selkeästi tunnistettava signatuuri, joka voi jakaa mielipiteitä. Itse rakastan Galimardin signatuuria. Tästä syystä varmaan päädyimmekin yhteistyöhön heidän kanssaan. Näytesettiin on mielestäni valittu tuoksuista aika lailla kiinnostavimmat ja hyvä niin. Miestentuoksuista oma supersuosikkini on Aventure ja sitten kakkosina ehkä Filibustier ja Double Zero. Naistentuoksuista hajuhermoon iski ihanan karamellinen accroche-coeur sekä herkkä Printemps japonais. Viime vuoden unisex-uutuus Rencontre on kyllä tooooodella naisellinen ja Madame Roux'n mukaan sitä tilaavatkin lähinnä naiset. Tosin en näe mitään syytä, miksi miehet eivät saisi käyttää feminiinisiä tuoksuja. Minun ihollani herkät tuoksut eivät vain toimi - tosin juuri nyt tuoksuttelen yhtä tuoksua, joka on herkkyydessään ja kukkaisuudessaan juuri ja juuri mukavuusalueeni äärirajoilla.

    Loverdosen ystävälle voin suositella kyllä Accroche-Coeuria. Tuoksuna se on mielestäni monivivahteisempi ja hienostuneempi (puhumattakaan että edullisempi...)

    VastaaPoista
  4. Elisa, jos vaan rahavarani osuvat kohdilleen tilausajankohdan kanssa ja on tarvetta saada lisää tilaajia niin ilmoittaudun mielelläni mukaan tilaukseen.

    Minä olen opiskellut ranskaa joskus yläasteella/lukion alussa enkä osaa sitten yhtään mitään. Osaan kyllä lukea ranskaa ja lausua sitä mutta en tajua sisällöstä mitään. Mutta ranska on espanjan ohella sellainen kieli joka saa sisuskalut värisemään. ;-) Jaaha, tässähän alkaa muotoutua pikkuhiljaa Mohnin unelmamies; se tuoksuu Fahrenheitilta ja puhuu ranskaa ja/tai espanjaa. ;-D Mitähän vielä...

    Galimard alkoi kiinnostaa minuakin. Siellä olisi sitäpaitsi tuo pieni "teeseitse"-settikin, oooooh!! Hitsiläinen, kun olisikin rahaa niin, että voisi vaan sen enempiä miettimättä hankkia tuollaisia jännittäviä ihanuuksia! Olen aika monenlaista luovaa juttua kokeillut ja tekisi kovasti mieli päästä kokeilemaan luovuutta myös tuoksujen kanssa! Kiitos jälleen kerran mielenkiintoisesta (ja innostavasta) postauksesta! Songeries alkoi kovasti kiehtomaan. Juu ja minustakin aika kauhean cliffhangerin kehittelit tuohon loppuun! ;)

    VastaaPoista
  5. Moi, update ja infopala, tilasin itselleni Galimard-setin (muistaakseni 12 kpl näytteitä). Italiaan postikulut olivat vain 3 euroa, vaikka saitti antoi ymmärtää jotain astronomisemmpaa. Eli kympillä 12 tuoksua! Toivon että kannattaa :)

    VastaaPoista