tiistai 24. tammikuuta 2012

Tuoksuluokitus vuodelta 1984

Parfyymien luokittelu tuntuu välillä olevan suorastaan henkimaailman tiedettä. Jokaisella parfyymitalolla on hieman oma tapansa luokitella tuoksuja ja välillä kuluttajillekin suunnatuissa mainosteksteissä vilahtelee termejä, joita ei edes keskiverto kemikaliomyyjä osaa selittää. Yksi tapa lähestyä asiaa on vuoden 1984 peruja oleva ranskalainen tuoksuluokitus, jonka voi löytää mm. tältä sivulta. Tuoksuluokituksessa käytettävät termit, kuten "chypre" ja "fougère" vilahtelevat tuoksukuvauksissa aina välillä. Silti keskivertokuluttajalle nämä termit sanovat vain vähän, jos eivät mitään.

Hajuvesiä luokiteltaessa täytyy aina muistaa, että jokainen luokittelu on epätäydellinen ja jollakin tavalla kompromissi. Yksi parfyymien taianomainen puoli onkin se, että varsinkin rikkaammat ja monimuotoisemmat tuoksut todella muotoutuvat käyttäjänsä iholla persoonallisiksi ja saattavat muuttua paljonkin riippuen muun muassa lämpötilasta ja ilmankosteudesta. Sama tuoksu, joka tuntuu talvisessa Suomessa päällekäyvän raskaalta voi olla kesäisessä Ranskassa uskomattoman raikas. Muistan tuoksukokemuksen kesäkuisesta Marseillesta vuodelta 2010. Kävelimme ystäväni kanssa Marseillen kujilla ja yhtäkkiä kumpikin pysähtyi erään ranskattaren kulkiessa ohi. Kummallakin oli mielessä sama ajatus: voiko Opium todella tuoksua jossain näin hyvältä - tai ylipäätään hyvältä. Tuoksuarviot eivät todellakaan ole absoluuttisia. Kuulemma Guerlainin Suomessa hiukan tätimäisenä pidettä Shalimar on Ranskassa todellinen hitti teinityttöjen keskuudessa.
Palatakseni tuoksuluokitukseen - valitsen seuraavan postaukseni aiheeksi tuoksuryhmän, joka on helposti lähestyttävä ja samalla monikasvoinen. Seuraavan kerran aiheena on luokka B1 - Soliflore!


2 kommenttia:

  1. Hei, sait välittömästi uuden lukijan. Tuoksujen parissa olen täysin noviisi mutta oppimisen iloa on kiva tuntea kokeneemman opastajan reitittämänä. Olen valtavan innostunut lähestymistavastasi, luen mielellään lisää!

    VastaaPoista
  2. Oooh, tämähän kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Ja ihanan sivistävältä! ;-) Minä olen täysin amatööri tuoksujen ihanassa maailmassa mutta rakastan niitä! Rakastan myös tuoksujen "analysointia" vaikka en todellakaan erota niiden upeita vivahteita minkään valtakunnan asiantuntemuksella. Jään mielenkiinnolla seuraamaan mitä kaikkea blogiisi on tulossa ja toivottavasti opin jotakin!

    VastaaPoista